lauantai 2. huhtikuuta 2022

Nara piertelee, osa 28: Hakurou

 Piirsin tämän kuvan viime vuonna fanien kuvittamaan Hopeanuoli-värityskirjaan, josta tein myös oman postauksen. Olin tätä kuvaa ennen piirtänyt yhden kuvan projektia varten, joka oli mielestäni epäonnistunut, mutta tätä kuvaa aloittaessani pahimmat ruosteet olivat jo poissa. Tämä Hakuroun kuva oli mielestäni onnistunein värityskirjaan tekemistäni kuvista.

Piirrän silloin tällöin ikivanhoja kuviani uusiksi. Tämä vähän nopeuttaa piirtämistä, sillä vanha kuva toimii luonnoksena, jonka epäkohdat on helppo korjata nykyisin silmin. Tällä kertaa pohjana oli kuulakärkikynällä tehty epämuodostunut tuherrus vuodelta 2014, jonka olin piirtänyt ollessani työkkärin uravalmennuskurssilla ja joka sattui tulemaan Facebookin muistoissa vastaan.




Tein vanhan kuvan perusteella uuden luonnoksen, jota aloin sitten läpipiirtämään valopöydän avulla.



Apuri auttaa
Hirveästi en osaa kertoa tästä kuvasta, sen teko oli todella suoraviivaista ja eri vaiheita oli vain kolme: ikivanha kuva, luonnos ja valmis kuva. Monesti vaiheita voi olla enemmän, joskus luonnoksia tulee useampi ja joskus koko kuva lentää roskiin koska se epäonnistuu viimeistään väritysvaiheessa. Tällä kertaa kuvaa ei tarvinnut tietenkään värittää, mutta saatan värittää sen joskus myöhemmin.

Alla valmis kuva ilman hahmon väritysten ääriviivoja (ne näkyvät yllä olevassa kuvassa kissan kanssa). Värityskirjassa kaikkien hahmojen väritykset oli merkitty ääriviivoilla, jotta värityksestä tulisi helpompaa, mutta tein itselleni myös version, josta olin tietokoneella poistanut nuo viivat. Tämä sen takia koska en yleensä piirrä värityksille ääriviivoja ja kun joskus tulevaisuudessa väritän tämän kuvan voin tulostaa tämän muokatun version väritettäväksi.

3 kommenttia:

  1. Todella upea kuva! Silmät ovat tosi ilmeikkäät (mikä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta siinä olet hyvin siinä onnistunut).

    Pidän kuvassa myös siitä, että neulaset on piirretty yksittäin sen sijaan, että ne olisi vain piirretty tyylitellysti yhtenä massana.

    Aiotko muuten osallistua lokakuun piirroshaasteisiin tai peräti tehdä oman? Entä oletko osallistunut niihin aiemmin? Jos, niin olisiko sellaisesta mahdollista saada joskus postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! En ole varma mistä piirtohaasteesta puhut? Jostain tietystä? Inktober-jutuista? En ole koskaan osallistunut niihin. Tällä hetkellä minulla ei ole skanneria, mutta toki voisihan niitä kökkökamerallakin kuvata. Lokakuussa tulee tänä vuonna olemaan minulle sen verran ohjelmaa etten voi sitoutua tälläiseen jokapäiväiseen projektiin.

      Poista
    2. Inktober-tyylisiä piirustushaasteita tarkoitin, mutta en mitään tiettyä niistä. Monihan välttelee nykyään virallisen Inktober-listan käyttöä tekijänoikeussyistä, mutta Inktoberin myötä lokakuusta on vähitellen muotoutunut perinteinen "virallinen" haastekuukausi. Vaikka eihän siitä mitään virallista lakia ole, etteikö niihin voisi osallistua pitkin vuotta silloin kuin haluaa.

      Poista