torstai 19. elokuuta 2021

DMWYD:n aakkoshaaste



Saimme juuri postissa palkinnot Do More With Your Dogin Alphabet Challengen suorittamisesta. Tämä oli mielestäni niin kiva haaste, että kirjoitan siitä erikseen. Haasteessa piti tehdä 26 temppua, jotka alkaisivat aakkosten joka kirjaimella (ääkköset eivät kuulu mukaan). Mitään vaikeustasovaatimuksia temppujen suhteen ei ole ja nimeämisessä saa olla hyvin luova. Silti oli hyvin vaikeaa keksiä temppuja joillekin kirjaimille. Temput videoidaan ja näytetään Facebookissa arvioijalle.

Haaste julkistettiin joskus viime talvella ja olen aika kauan pyöritellyt sitä silloin tällöin mielessä, välillä unohtaen sen. Osa videoistani onkin kuvattu talvella ja osa kesällä, osa taas on vanhempia joita kierrätin uudelleen. Laitan joitain videoita tähän mukaan, mutten kaikkia. En esimerkiksi niitä, joissa näyn selvästi, koska hyi.

Olen DMWYD:n kautta saanut Bonolle Expert Trick Dog -tittelin, mutta harmittavasti vaikuttaa siltä etten tule hankkimaan Champion -titteliä. Championin hinta on todella korkea, kaikkine tilpehööreineen 145 dollaria, siinä missä edelliset tittelit olivat olleet vain noin 30 dollaria kappale. Hintaero on huikea, enkä vaan pysty järkeilemään itselleni miksi kannattaisi maksaa noin paljon yhdestä turhuudesta. Näillä näkymin tuo saavutus jää sitten saavuttamatta. Kiva kuitenkin, että näitä halvempiakin (ja vieläkin turhempia) haasteita järjestetään ja osallistun välillä niihin. Saisi Suomessakin koiraihmiset järjestää tällästä hömppää.

Anyway, tässä lista kaikista aakkostempuista:

A niin kuin Attack ("hyökkää").
 

B niin kuin Back Up (peruuta).
C niin kuin Cross Paws (tassut ristiin).


D niin kuin Drop It (tiputa esine suusta).
E niin kuin Embarrassed (peitä silmät tassuilla, Bono tekee vain pikaisen heilautuksen).


F niin kuin Follow Me (seuraa).
G niin kuin Growlyface (hampaat).


H niin kuin Head in Muzzle (laita pää kuonokoppaan).
I niin kuin Ignore Tempation (älä huomioi houkutusta).


J niin kuin Jump to Platform (hyppää tasolle).
K niin kuin Kong Search (etsi piilotettu Kong -lelu).
L niin kuin Lie Down (maahan).
M niin kuin Mark (mene merkattuun paikkaan).
N niin kuin Nose Touch (koske kirsulla käteeni).
O niin kuin Over (seinän yli).


P niin kuin Playbow (leikkikumarrus).


Q niin kuin Q-tips (tälle oli vaikea keksiä mitään... Bono piteli vanupuikkopussia, josta otin yksitellen puikkoja).
R niin kuin Recall (tule tänne).
S niin kuin Sit Pretty (kerjäysasento).


T niin kuin Tunnel (tunneli).


U niin kuin Up (etutassut nojaa puuta vasten).


V niin kuin Vanilla Yougurt (taas vaikea kirjain, onneksi näissä sai olla luova. Bono tasapainotteli vaniljajugurttipurkkia otsallaan).


W niin kuin Wave Goodbye (heiluta molemmilla etutassuilla hyvästi).


X niin kuin X-jump (hyppää X:n muotoisen esteen yli).
Y niin kuin Yell (hauku).
Z niin kuin Zzz ("nuku", maahan kyljelleen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti