Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhytelokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhytelokuva. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. tammikuuta 2022

Kashtanka

 
NIMI: Kashtanka (Каштанка)
VUOSI: 1952
OHJAAJA: Michael Tsekhanovsky
KÄSIKIRJOITUS: Michael Papava, B. Brodsky, Anton Chekhov

Löysin tämän lyhyen (noin 30 min) venäläisen animaation ihan sattumalta. Animaatio perustuu Anton Chekhovin saman nimiseen tarinaan, joka julkaistiin jo vuonna 1887. En ollut lukenut sitä aiemmin, mutta löysin tarinan netistä ja pikaselasin sen läpi.

Kashtanka on pieni, arka koira, jonka omistajat kohtelevat sitä välinpitämättömästi. Perheen isä on juoppo puuseppä, ja hänen poikansa kiusaa koiraa, jolloin se välillä näykkäisee itsepuolustuksena. Isäntäänsä kaupungilla seurannut Kashtanka pelästyy paraatin melua ja eksyy. Ystävällinen muukalainen ottaa koiran omakseen. Vieras mies paljastuu sirkuksen pelleksi, joka kouluttaa eläimiä tekemään temppuja. Hän kohtelee eläimiään erittäin hyvin. Kashtankalla on luontaisia lahjoja ja koira otetaan mukaan sirkusohjelmaan, mutta esitystä ovat katsomassa myös sen edelliset omistajat, jotka koiran tunnistaessaan kutsuvat sitä. Hetken mietittyään Kashtanka palaa entisten omistajiensa luo.




Surumielinen tarina kertoo koiran välillä järjettömästä uskollisuudesta. Harmittavasti animaatiossa kotien erot eivät tule yhtä selvästi ilmi kuin alkuperäisessä tarinassa. Esimerkiksi alunperin poika sitoo narun lihanpalaan ja kun Kashtanka nielaisee sen, vetää poika lihaa pois koiraparan mahalaukusta. Tälläiseen pirullisuuteen tarvitaan jo mielikuvitusta! Alkuperäisessä tarinassa juoppo-omistaja myös lyö Kashtankaa, mutta animaatiossa mies vain heristää sille sormea. Animaatiossa ainoiksi selkeiksi kaltoinkohteluiksi jäävät pojan melko raju leikki koiran kanssa, sekä isännän hällä väliä -asenne koiraa kohtaan juopottelun alkaessa. Animaatiossa näkyvä pojan leikki on kuitenkin tyypillistä kaikille lapsille, jos aikuinen ei asiaan puutu. Uusi omistaja toki kommentoi Kashtankan olevan todella laiha, mutta piirretty koira näyttää ihan normaalilta. Kahden kodin eroavaisuudet jäivät hieman valjuiksi ja tarinan opetus tai pointti olisi ollut voimakkaampi, jos kirjassa olleita esimerkkejä oltaisiin uskallettu näyttää.

Samanlainen teema koiran liiallisesta uskollisuudesta on myös Jack Londonin vähemmän tunnetussa tarinassa Brown Wolf, jossa rankkaa elämää viettänyt vetokoira karkaa isännältään, joka on aikeissa syödä koiransa nälänhädän edessä. Koira päätyy Kaliforniaan, jossa ystävällinen runoilijapariskunta kesyttää sen rakkauden voimalla. Wolf on kuitenkin yhä sisimmässään karu pohjoisen koira, joka vähän väliä karkaa juostakseen takaisin kohti pohjoista. Eräänä päivänä Wolfin entinen isäntä vierailee Kaliforniassa siskonsa luona, joka asuu ihan pariskunnan naapurissa. Wolf tunnistaa entisen isäntänsä ja koiran annetaan valita kenet se haluaa omistajakseen. Kaikista kokemistaan kauheuksista huolimatta Wolf lähtee entisen isäntänsä matkaan. Brown Wolf julkaistiin vuonna 1906, eli se on hyvinkin voinut saada inspiraatiota Kashtankan tarinasta - tai sitten ei.



Animointi on tässä teoksessa vähän ankeaa. Mukana ei ole mitään kiinnostavia kuvakulmia tai värejä. Hahmojen liikkeet ovat melko sulavia, todennäköisesti etenkin ihmisten liikkeitä on rotoskoopattu. Kashtankalla oli välillä yllättävän ilmeikkäät kasvot, harmi vain koira on niin tumma ja nettiin ladattu versio on niin rakeinen, ettei tätä päässyt kunnolla näkemään ja arvostamaan.

Kashtanka on sen verran ankea ja iloton, etten keksi kuka tästä animaatiosta voisi innostua. Lapsille se on todella masentava ja tylsä, mutta aikuisille taas lopputulos jää hampaattomaksi.

TÄHDET: **

tiistai 28. kesäkuuta 2016

The Country of Wolves


NIMI: The Country of Wolves (Amaqqut Nunaat)
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Neil Christopher

12-minuuttinen Country of Wolves kertoo tarinan kahdesta inuiittiveljeksestä, jotka eksyvät metsästysreissulla. Jää repeää heidän ympäriltään ja he ajelehtivat kauas kotoaan merellä. He päätyvät mysteeriseen kylään, jonka iglujen sisältä kuuluu juhlivaa rummutusta. Veljet menevät kumpikin eri igluun kysyäkseen asukeilta suuntaneuvoja. Ensimmäinen veli menee igluun, jossa istuu vanha shamaaninainen, joka varoittaa miestä lähtemään heti paikalta, sillä tämä on ihmissusien maata. Mies kuulee kuinka ihmissudet tappavat hänen veljensä toisessa iglussaan, jonka jälkeen rummutus alkaa uudestaan.

Mies antaa vanhalle naiselle (joka terävähampaisuuden perusteella on myös susi) veitsensä ja vastalahjaksi nainen antaa hänelle maagisen kepin, joka osoittaisi hänelle tien kotiin. Nainen myös neuvoo miestä ampumaan susien johtajan jos sudet lähtevät hänen peräänsä. Mies lähtee kotimatkalle, jolloin ihmissudet huomaavat hänet ja muuttavat muotoaan ihmisistä susiksi. Mies leikkaa takistaan palasen ja asettaa sen kukkulalle ja käy itse vartioon kauemmaksi. Susien johtaja juoksee nuuhkimaan takin palasta, jolloin mies ampuu sen jousipyssyllä. Muut sudet hyökkäävät heti johtajan ruumiin kimppuun, syövät sen ja alkavat sitten taistella johtajuudesta keskenään. Taikakepin avulla mies löytää kotiinsa, mutta hänen ruumiinsa vanhenee samana yönä ja madot syövät hänen silmänsä. Kertoja sanoo ettei kumpikaan veli ollut paennut kylästä, vaan he olivat kuolleet nälkään ja kylmyyteen.



En tiedä yhtään onko tarina suora lainaus jostain inuiittisadusta vaiko tekijöiden omaa tuotantoa, mutta oli mukavaa vaihtelua saada inuiiteista kertova tarina. Alkuperäiskansoista inuiitit saavat vähän huomiota osakseen, kenties kolkon asuinympäristönsä vuoksi. Täytyy itsekin myöntää, että minulla on vaikeuksia samaistua heihin koska en itse voisi kuvitella asuvani niin yksitoikkoisessa ja karussa maastossa. Elokuva on voittanut monta filmifestivaalipalkintoa, mukaan lukien alkuperäiskansoihin liittyviä palkintoja. Pitäisi joskus tehdä jonkinlainen artikkeli ihmissusitaruista ympäri maailmaa, on kiehtovaa kuinka samanlainen taru esiintyy eri kansoilla, joilla ei ole minkäänlaista yhteyttä toisiinsa.

Odotin elokuvalta ehkä liikaa. Tarinassa ei kerrota veljeksistä oikeastaan yhtään mitään, joten katsojalle on yhdentekevää selviytyvätkö he. Tehokkaampaa hahmojen ja maailman esittelyä olen nähnyt lyhyemmissäkin lyhytelokuvissa. Jotain erityisen vaikuttavaa jäi nyt uupumaan. Ikivanhojen satujen tavoin tämäkin tarina on melko raaka ja onneksi sitä ei ole nössöytetty nykyajan lapsille.



Animointi on melko vaatimatonta, tyyli muistuttaa hyvin paljon Okami -pelin välianimaatioita. Kohtaukset tapahtuvat yön pimeydessä, käyttäen kuuta ja nuotioita valonlähteinä, joten jäljen ei ole tarvinnut olla hirveän yksityiskohtaista.

Elokuva tulee saman nimisen kirjan mukana, jossa tarina käydään läpi sarjakuvana. Sarjakuva tosin koostuu vain elokuvan screenshoteista, joten en ole varma aionko arvostella sitä ollenkaan erikseen. Sarjakuvassa tosin näyttäisi olevan syvällisemmin tekstiä. Katsotaan riittääkö tuosta erikseen kerrottavaa.

TÄHDET: ***1/2


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Three Little Pigs


NIMI: Three Little Pigs (Kolme pientä porsasta)
VUOSI: 1933
OHJAAJA: Burt Gillett

Tämä Disneyn 8-minuuttinen lyhytelokuva perustuu vanhaan ja hyvin tunnettuun satuun. Ilmestyessään animaatio oli hyvin suosittu ja vaikka elokuvaa ei olisi nähnytkään sen rallatus "Who's Afraid of the Big Bad Wolf?" (Pahaa sutta ken pelkäisi?) on varmasti kaikille tuttu.

Kolme porsasta rakentavat itselleen taloja. Ensimmäinen rakentaa talonsa heinästä ja toinen kepeistä, vakavamielisin porsas rakentaa tiilestä. Kaksi huoletonta porsasta naureskelevat urakoitsijalle, joka muistuttaa heitä tiilitalonsa suojaavan häntä paremmin sutta vastaan. Naureskelu keskeytyy kun susi oikeasti saapuukin paikalle. Porsaat juoksevat taloihinsa piiloon, mutta vuoroitellen susi puhaltaa heinätalon ja tikkutalon nurin, jolloin porsaat juoksevat tiilitaloon turvaan. Tiilitaloa susi ei saa enää puhallettua kumoon, joten hän kiipeää savupiipusta sisälle, mutta vastassa onkin poriseva pata. Toisin kuin alkuperäisessä sadussa, jossa susi keitetään hengiltä, tässä versiossa susi juoksee pakoon ja säilyy hengissä.



Katsoin elokuvan DVD:llä, josta yllättävästi oli muutettu yhtä kohtausta. Itse en katsoessa tätä ollenkaan huomannut, Lisätietoja etsiessäni törmäsin alkuperäiseen, hyvin rasistiseen kohtaukseen, jossa susi yrittää jekuttaa porsaita tekeytymällä juutalaiseksi kauppiaaksi. Siivotussa versiossa sudella ei ole juutalaisnaamaria päällään. Elokuvasta on myös tehty muunneltu propagandaversio Toisen maailmansodan aikaan.

Kolme pientä porsasta sai useamman jatko-osan, sekä hahmoja voi silloin tällöin löytää Aku Ankan sivuilta. Sarjakuvissa Iso paha susi, eli Sepe Susi yrittää yhä napsia porsaita, mutta hänen ituhippipoikansa Pikku Hukka suojelee sikoja.

On vähän ristiriitaista miksi loppua on pehmennelty, jotta susi jäisi henkiin, sillä elokuvassa ahkerimman porsaan seinällä on perheportraitteja, joista isää esittää kasa makkaroita. Aika rankka vitsi!


Animoinnissa esiintyy muutamassa kohdassa lievää nykimistä, mutta en ole varma johtuuko se materiaalin jälkikäsittelystä. Noin muuten liike on sulavaa, mutta tyyli on hyvin yksinkertaista ja ei erityisemmin vaikuttavaa. Nykystandardeilla sitä voi pitää hyvin tylsänä.

Kuten lähes aina näissä saalistaja vs saalis -asetelmissa kannustan saalistajaa. Porsaat ovat sitä yhtä ahkerinta poikkeusta lukuun ottamatta ärsyttävän lahopäisiä ja susiparkahan yrittää vain saada ruokaa pöytään. Samoin tunnen esimerkiksi Tomin & Jerryn, Tipin & Sylvesterin, sekä maantiekiitäjän ja Kelju K. Kojootin kanssa. Voisin tuntea saaliseläintä kohtaan sympatioita, ellei niistä olisi tehty niin hemmetin ärsyttäviä!

TÄHDET: **1/2


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mowgli's Brothers


NIMI: Mowgli's Brothers
VUOSI: 1976
OHJAAJA: Chuck Jones, Hal Ambro
TARINA: Rudyard Kipling, Chuck Jones

Tätä Viidakkokirja -leffaa ei ole taidettu julkaista Suomessa? Elokuva on alunperin tehty televisiospesiaaliksi ja kestää noin 24 minuuttia. Elokuva kertoo Mowglin kasvukertomuksen pikakelauksella, jättäen paljon tarinamateriaalia pois.

Susipari adoptoi Shere Khan -tiikerin vainoaman ihmispojan, jota muu lauma ei aluksi hyväksy joukkoonsa. Ihmisiä kohtaan kaunaa tunteva Shere Khan ei kykene unohtamaan pikkupoikaa ja kääntää lauman nuoret sudet Mowglia vastaan. Mowglin lähestyessä varhaisteini-ikää käy yhä selvemmäksi, että hänen paikkansa olisi ihmisten luona.



Elokuva on lyhyt ja sen hahmoihin ei ehditä tutustua kuin hyvin pintapuolisesti. Mikäli tarina ei jostain syystä ole ennestään tuttu ei elokuvasta saisi kunnollista kuvaa Viidakkokirjasta. Mowgli on oikeastaan koko ajan ulkopuolinen viidakossa, vaikka alkuperäisessä tarinassa hän sulautuu saumattomasti luonnon joukkoon, ansaitsee muiden susien kunnioituksen ja saa monta hyvää ystävää, vaikka lopulta palaakin ihmisten luokse. Tässä elokuvassa sudet (paitsi Mowglin kasvattiperhe) vieroksuvat koko ajan Mowglia, eikä hänen ystävyyttään Baloo -karhun ja Bagheera -leopardin kanssa näytetä kuin pinnallisesti. Melko pinnallista on myös jännite Mowglin ja Shere Khanin välillä. Heidän välillään ei näytetä yhtäkään hengenvaarallista kohtausta. Ainoastaan ihan lopussa tilanne kärjistyy heidän välillään, mutta Mowglilla on tuolloin selvä etuasema, eikä mitään suurta tahtojen taistoa ole luvassa.

Elokuva on muuten uskollinen alkuperäisteokselle, se vain harmittavasti jättää paljon kertomatta, mutta ei kuitenkaan lähde räikeästi muuttamaan kirjan tapahtumia tai hahmoja (kuten Disneyn versio, köh köh..). Shere Khan on poikkeuksellisesti tässä elokuvassa valkoinen, mutta se oikeastaan sopii hahmolle. Shere Khan on karjan tappaja ja ihmissyöjä, valkoisena hänen olisi vaikea vaania normaalia saalista.



Elokuvan ohjaaja ja pääanimaattori on kuuluisa Chuck Jones, joka on tunnettu Warner Brosille tekemistään Repe Sorsa-, Väiski Vemmelsääri, yms lyhyistä animaatioistaan, sekä Metro-Goldwyn-Mayerille tekemistään Tom ja Jerry -animaatioista. Hän on muun muassa Kelju K. Kojootin luoja (jolta elokuvan sakaali näyttää paljon). Hänen tyylinsä on hyvin tunnistettava ja on tässä astetta realistisempi. Animointi on miellyttävää katseltavaa. Elokuva on täynnä milimalistisia, mutta rohkeita värivalintoja ja hahmot ovat piirretty yksinkertaisesti, mutta erittäin ilmeikkäästi. Jones on tehnyt harmittavan vähän itsenäisiä projekteja, mutta on ainakin ohjannut muutaman muun Rudyard Kiplingin tarinaan perustuvan lyhkärin.

Ei hassumpi animaatio, mutta pidän parempina Viidakkokirja -sovituksina visuaalisesti vielä rohkeampaa Mowglia, sekä pidempää Viidakkokirja -animea. Mowgli's Brothers on kuitenkin katsomisen arvoinen jo lyhyen kestonsakin takia.

TÄHDET: ***


perjantai 15. toukokuuta 2015

Leevi, lauhkea leijona


NIMI: Leevi, lauhkea leijona (Lambert the Sheepish Lion)
VUOSI: 1952
OHJAAJA: Jack Hannah

 Tämä noin 8 minuuttinen lyhäri kuuluu Disneyn vähemmän tunnettuihin teoksiin. Itse en ollut nähnyt elokuvaa aikaisemmin, mutta tarina oli tuttu lapsuuden kuvakirjasta, jonka valitettavasti leikkelin jotain epämääräistä kollaasiprojektia varten. Näitä vanhempia Disneyn lyhäreitä on nykyään alettu julkaista kokoelma-DVD:llä, mitkä ovat pakko-ostoksia studion faneille, mutta normikatsojille suosittelen niitä varauksella. Vaikka tekeleet ovat Disneyn jälkeä, eivät ne pääse laadullaan läheskään samalle tasolle kokopitkien Disneyn elokuvien kanssa. Lyhärit vaikuttavat olevan selkeästi nuoremmille katsojille tarkoitettuja.

Eläinvauvoja toimittava haikara tuo vahingossa Lambert (Leevi) -leijonanpennun karitsojen joukossa odottaville lammasäideille. Väärinkäsitys johtuu pennun nimestä, jossa on karitsaa tarkoittava sana lamb. Suomennoksessa tämä on varmaankin ohitettu täysin. Haikara olisi viemässä pentua takaisin, mutta eräs lammas omiikin pennun itselleen ja lähettää haikaran matkoihinsa. Lambert kasvaakin lampaiden kanssa ja on aikuisena muita paljon suurempi, mutta yhä lempeäluonteinen vässykkä. Eräänä yönä susi hyökkää ja raahaa Lambertin lammasäidin mukanaan, jolloin Lambert viimein löytää sisällään piilevän leijonanluonteen.



Koska kyseessä on nuorimmille tarkoitettu lyhyt satu, en ole pikkutarkka hölmön juonen suhteen (esim. mitä ihmettä Lambert syö ja missä paimen on?). Lyhärinä tarina toimii hyvin, kokopitkäksi elokuvaksi Lambertista ei löydy ainesta.

Animaatio on hyvin yksinkertaista ja ajan hammas on vaatinut osansa. Taustat ovat erittäin tummia ja osa yksityiskohdista on kadonnut tummuuteen. DVD -julkaisussa värit ovat myös omaan silmääni turhan kontrastisia. Animoinnin taso ei ole yhtä korkealla kuin Disneyn kokopitkissä elokuvissa, mutta kuitenkin miellyttävää katsella, vaikkei animoinnissa olekaan mitään vaikuttavia kohokohtia. Elokuvan susi on sama kuin Make Mine Musicin Pekka ja susi -osiossa.

TÄHDET: **


perjantai 13. maaliskuuta 2015

Feast


NIMI: Feast
VUOSI: 2014
OHJAAJA: Patrick Osborne
TARINA: Nicole Mitchell, Raymond S. Persi

Feast on upouusi Disneyn lyhytelokuva, joka on voittanut parhaan animaation Oscar- ja Annie -palkinnot. Elokuva kestää vain kuusi minuuttia. Ymmärtääkseni Feast on näytetty elokuvateattereissa ennen Big Hero 6:a.

Päähenkilö on kadulta löydetty bostoninterrieri, jonka näkökulmasta katsellaan omistajan parisuhdetta. Kun omistaja on vielä poikamies saa koirakin syödä päivästä toiseen ties mitä herkkuruokia lihapullista pizzaan. Mutta sitten nainen astuukin kuvioihin ja siirrytään terveelliseen ruokavalioon, koiralle ei enää heru kuin peruskoiranruokaa ja rehuja koristeeksi.



Ensimmäisellä katselukerralla en oikein ymmärtänyt elokuvan pointtia, sillä tuntui kuin koko pituus tulisi olemaan vain nätisti piirrettyä koiran mässäilykekkeriä. Ihmiset hyörivät taustalla ja heihin ei välttämättä kiinnitä ollenkaan huomiota. Koiran omistaja ja hänen tyttöystävänsä eroavat jossain vaiheessa, jolloin ruoka vaihtuukin taas takaisin epäterveellisiin herkkuihin. Varsinaista riitakohtausta ei elokuvassa ole, jolloin muutoksen syy ei välttämättä ole niin selvä. Toisaalta konsepti ihmissuhteen tarkastelusta koiran ruokailun kautta on omaperäinen ja toimiva - jos muistaa kiinnittää huomiota niihin ihmisiinkin. Vähän jäi ärsyttämään stereotypia vain terveysruokaa puputtavista naisista.

Animointi on varsin nättiä. Tyyli on erikoinen, sillä ääriviivoja ei juuri käytetä, vaan hahmojen yksityiskohdat muodostuvat kiinteistä värimöykyistä. Taustat ovat paljolti blurrattuja ja valaistukset dramaattisia. Lopputulos on sekoitus perinteistä ja tietokoneanimaatiota.

Mukava elokuva, jolle kyllä kannattaa uhrata se kuusi minuuttia päivästään. Mitään maailmaa mullistavaa ei ole luvassa, mutta idea on omaperäinen, animointi nättiä ja on myös mukavaa nähdä normaalikuonoinen bostoninterrieri, vaikka sitten animaatiossa.

TÄHDET: ***


lauantai 18. lokakuuta 2014

Naida


NIMI: Naida
VUOSI: 1984
KÄSIKIRJOITTAJA: Sergei Ivanov
OHJAAJA: Oleg Churkin

Neuvostoliiton aikainen Naida on lyhytelokuva, joka on ainakin tällä hetkellä katsottavissa Youtubessa. Lataajan omat tekstitykset ovat välillä melkoista tankeroenglantia, mutta ymmärrettävissä. Elokuvan teemana on vastuu ja arvelisin sen olleen suunnattu kouluille opetuskäyttöön.

Sasha -tyttö joutuu muuttamaan syrjäkylään enonsa luo, koska äiti on ilmeisesti saanut hermoromahduksen. Sashan mukana on hänen uskollinen Naida -koira, jonka Sashan äiti on ostanut tytölleen seuralaiseksi. Koiran osto on kuitenkin tehty hetken mielijohteesta ja Sasha miettiikin kuinka Naida tulee elämään vielä monta vuotta, eikä Sasha oikein välittäisi hoitaa koiraansa niin kauan. Sashalla on ikävä äitiään, joka ei edes vaivaudu kirjoittamaan tytölleen.



Elokuvan teema on kiinnostava, eikä sinänsä syyttele ketään. Koirahullujen olisi varmasti helppo inhota Sashaa, mutta kaikki eivät yksinkertaisesti ole koiraihmisiä, eikä lapsi aina osaa arvioida jaksaako hoitaa koiraa vai ei. Toisesta huolehtiminen on raskasta etenkin jos omat asiat eivät ole kunnossa. Naida päätyy lopulta asumaan enon luokse, vaikka aluksi ikävä Sashaa kohtaan on kova. Loppu on Naidan kohdalla selkeästi valoisampi kuin Sashalla, joka kyllä pääsee takaisin äitinsä luokse, mutta äiti ei vaikuta kovinkaan tasapainoiselta ihmiseltä.

Animointi on pienellä budjetilla tehtyä ja melko tökkivää. Taustat, etenkin pehmeän väriset kukkaniityt ovat välillä erittäin kauniita.

TÄHDET: ***

perjantai 8. elokuuta 2014

The Girl and The Fox


NIMI: The Girl and The Fox
VUOSI: 2011
OHJAAJA: Tyler Kupferer

Tämän melko tuoreen lyhytelokuvan voi katsoa Youtubessa. Minulle ehdotettiin tänään tämän arvostelua, enkä ollut ennen kuullut mitään tästä leffasta. Joten kiitos suosittelijalle! Tätä lyhytelokuvaa ei kannata sekoittaa lähes saman nimiseen live-action elokuvaan.

The Girl and The Fox on haalinut paljon palkintoja eri elokuvafestivaaleilla, joten odotin melko paljon tältä. Valitettavasti oikeastaan mikään aspekti ei tehnyt vaikutusta minuun, vaikka mitenkään huono elokuva ei ole. Tarina kertoo tytöstä, jonka hanhia kettu on syönyt. Tyttö lähtee murha-aikeissa ketun perään, muttei pystykään tappamaan kettua. Metsässä tyttö eksyy ja on paleltua hankeen, mutta kettu tuleekin lämmittämään tyttöä.



Tarina on hyvin yksinkertainen ja ennalta-arvattava, eikä elokuva saanut aikaan tarvittavaa tunnelatausta kohtauksessa, jossa kettu tuleekin auttamaan tyttöä. Itse animointi on tyyliltään myös turhan pelkistettyä, eikä ollut mieleeni. Hahmojen liikkeet ovat kuitenkin melko sulavia. Virallisilla nettisivuilla hämmästyin lukiessani animaation olleen yli 40 työntekijän yhteinen tuotos. Näistä tusina oli hahmoanimaattoreita, toinen tusina tausta-animaattoreita ja taas kolmas tusina värittäjiä. Näin suurelta porukalta olisin odottanut yksityiskohtaisempaa jälkeä, koska olen nähnyt vaikuttavampaa jälkeä pienemmiltäkin ryhmiltä. Loistavana esimerkkinä yhden ihmisen voimin tehty Kaze - Ghost Warrior, joka on vieläpä useita vuosia vanhempi.

Kuten jo sanoin, elokuva ei missään nimessä ole huono. Se ei vain tehnyt minuun mitään vaikutusta ja ei loppuessaan herättänyt minussa mitään ajatuksia ja/tai inspiraatiota. Se on kuitenkin katsomisen arvoinen, etenkin ollessaan vain vähän päälle viisi minuuttia pitkä.

TÄHDET: **


torstai 24. heinäkuuta 2014

The Painted Fox


NIMI: The Painted Fox
VUOSI: 1953
OHJAAJA: Alexander Ivanov

Tämä hieno vanha venäläinen animaatio on ainakin tällä hetkellä nähtävissä Youtubessa. Sama käyttäjä on ladannut myös muita vanhoja animaatiopätkiä tililleen. The Painted Fox on kymmenen minuuttia pitkä ja perustuu ukrainalaiseen satuun.

Kettu on kuten arvata saattaa tässäkin tarinassa ketku varas. Ketun varastaessa jotain karhun talolta kaikki metsän eläimet ajavat hänet tiehensä yhdessä. Kettu päätyy ihmisten kylälle, mutta sielläkin häntä ajavat takaa koirat. Paetessaan ketun päälle kaatuu maalia ja metsän eläimet pelästyvät nähdessään omituisen sinisen eläimen. Kettu keksii itselleen uuden nimen ja panee muut eläimet palvelemaan häntä.




Vanhat kansantarut ovat aina viihdyttäviä lyhyillä ja ytimekkäillä opettavaisilla kertomuksillaan. Ihan nokkelan tarinan lisäksi elokuvassa on myös varsin vaikuttavaa animointia. Eläinten, etenkin ketun liikkeet ovat sulavia ja kekseliäästi tehtyjä, menemättä kuitenkaan liian sarjakuvamaisiksi. Itse tyyli on hyvin miellyttävää ja viehättävää, siinä sopivasti ajan patinaa. Taustat olivat erittäin nättejä.

En oikeastaan keksi enempää sanottavaa animaatiosta, se kun on varsin lyhyt ja muutenkin aivoni ovat sulaneet tässä kuumuudessa. Suosittelen jokaista tsekkaamaan animaation itse, niin kauan kun se onkaan nähtävillä.

TÄHDET: ****