Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shiroi Senshi Yamato. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shiroi Senshi Yamato. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2025

Yamaton oudoimmat viholliset


Tämä juttu on julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-jäsenlehdessä nro 17. Kaikkia outoja vihollisia ei mainita, sillä osasta on saattanut olla puhetta muissa artikkeleissa ja täten olen vähentänyt toiston määrää.

Shiroi Senshi Yamato on ensisijaisesti koirataistelusarja, mutta se ei tarkoita, etteikö Yamato kohtaisi koirien lisäksi muita vihollisia areenan ulkopuolella. Korkealentoiselle sarjalle tyypillisesti osa näistä vastustajista on varsin kummallisia tapauksia, joten esitellään heistä muutama.

Jack

Yamaton omistaja, Ryou, osallistui luokkaretkelle metsään, jossa hän ja ystävänsä näkivät villikoiran, jota pojat luulivat sudeksi. Pojat tulivat myöhemmin Yamaton kanssa etsimään sutta. Susi olikin vanha collie Habu, joka oli ennen saman villikoiralauman johtaja, mihin Yamato oli syntynyt. Fubukin tullessa johtajaksi vanha Habu pysyi Fubukin neuvonantajana ja piti myös Yamatosta huolta, kunnes viimein Habu lähti omille teilleen, kun tunsi ettei hänen apuaan enää tarvittu. Yamato ei heti tunnistanut Habua ja ajoi koiraa takaa. Kun Yamato viimein muistaa Habun lapsuudestaan, hän karkaa omistajaltaan ja seuraa Habua usean päivän ajan, jolloin Habu opettaa nuorelle koiralle selviytymistaitoja.

Näihin aikoihin eläintarhan tiikeriä siirretään rekalla Idan kylästä akitalaiseen eläintarhaan. Kuski ei huomioi sillan painorajoitusta, jolloin silta romahtaa rekan alta ja Jack-niminen tiikeri pääsee vapaaksi. Jack ilmestyy metsään, jossa Habu opettaa Yamatolle liito-oravien metsästystä. Jack varastaa Yamaton saaliin, josta Habu raivostuu, sillä villikoiran ei missään nimessä saisi antaa saalistaan pois noin vain. Habu näyttää mallia hyökkäämällä tiikerin kimppuun, mutta hänen toinen takajalka jääkin metsästäjän rautaan kiinni. Kamppailun katsominen herättää Yamaton taisteluvaistot. Yamaton harhauttaessa tiikeri paljastaa mahansa Habulle, joka repii sen auki Kaiten Jigoku -iskulla, samalla repien myös oman ansaan jääneen jalkansa poikki. Tiikeri kuoli sen suolten purskahtaessa ulos.

Sarugami

Ryou ja Yamato oli kutsuttu Shikokun saarelle koirataisteluturnaukseen. Heidän vastustajinaan olivat Seijūrō ja hänen shikokunkoira Ryū. Tämä taistelu päättyi tasapeliin, jonka lopussa Yamato ja Ryū osoittivat toisilleen kunnioitusta nuolemalla toistensa kasvoja. Areenan ulkopuolella joukko miehiä taistelukoirineen pysäytti Seijūrōn ja Ryūn, jotka olivat yhä uupuneita ottelusta. He halusivat kostaa kaikkien niiden koirien puolesta, jotka Ryū oli tappanut. Ryū ja Yamato ystävineen pähittivät taistelukoirat helposti, mutta tuntemattomilla miehillä oli vielä yksi ässä hihassaan: he laskivat jättimäisen Black Monster -nimisen mustan tosan ulos häkistä.

Yamato ja Hayate taistelivat Black Monsteria vastaan samalla, kun puissa oleskelevat japaninmakakit alkoivat viskoa heitä kivillä. Makakit olivat koko ajan vauhkompia. Taistelun keskellä Black Monster viskoutui läheiseen pusikkoon, josta kuului kivuliasta vinguntaa, ja puskasta tuli esille valtava koura. Se kuului hirvittävän suurelle gorillalle! Tapettuaan Black Monsterin Sarugami kaappasi Seijūrōn ja Ryūn kouriinsa ja lähti karkuun muut koirat perässään. Päädyttyään meren viereiselle jyrkänteelle Sarugami oli umpikujassa ja päästi Seijūrōsta irti, mutta tappoi hänen koiransa. Seijūrōn onnistui iskeä Sarugamia keihäällä, jolloin gorilla tippui mereen ja hukkui.

Tieto Sarugamin olemassaolosta houkutteli paikalle tutkijoita, jotka saivat selville, että gorilla oli pystynyt elämään Japanin ilmastossa, koska se oli löytänyt luolan, jossa oli kuuma lähde. Luolasta löytyi ihmisen ja kahden gorillan luurangot. Ruumis piteli käsissään kirjettä, jossa oli kirjoitettu englanniksi gorillan menneisyydestä. Kirjeen mukaan brittiläinen purjelaiva oli joutunut myrskyn kynsiin Japanin lähellä vuonna 1876. Laiva oli kuljettanut gorilloja lahjana Japanin keisarille, mutta niiden häkit rikkoutuivat myrskyssä. Sarugami oli näiden gorillojen jälkeläinen.

Rara

Jättimäinen liito-orava Rara on ehdottomasti vihollisista oudoimmasta päästä, ja hahmo otetaan monesti ensimmäisenä esille, kun puhutaan sarjan omituisuuksista. Rara oli Kentarou Kusabukin lemmikki, joka oli jostain syystä kasvanut hurjan kokoiseksi. Raralla oli myös kolme lasta, jotka olivat hieman normaalia liito-oravaa isompia. Rara laskeutui säännöllisesti metsästä kylään varastamaan kanoja ja koiria ruuakseen, minkä vuoksi metsästäjät lähtivät etsimään sitä. Metsästäjät tappoivat Raran lapset, mutta metsästäjät upposivat suohon eivätkä voineet ampua Raraa. Yamato, Hayate ja Jumbo taistelivat väkivahvaa vastustajaa vastaan. Taistelusta vauhkoontunut Rara kävi myös ihmisten kimppuun, ja lopulta sen omistaja päätti lopettaa lemmikkinsä lävistämällä sen ruumiin keihäällä.

Valkohai

Päästäkseen takaisin omistajansa luo Yamato ja Musashi hyppäsivät risteilyaluksen kannelta mereen, jossa vastassa oli nälkäisiä valkohaita. Yamato oli nyt erittäin vaikeassa asemassa, mutta älykkyytensä ansiosta hän onnistui päihittämään vihollisensa jälleen. Yamato asetti airon soutuvenettä vasten ja antoi hain syöksyä täydellä voimalla vasten airoa, joka tunkeutui hain suuhun ja sai sen vuotamaan verta.

Sahara

Sahara on afrikanvillikoira, jonka omistaa erittäin rikas ja rikollinen mies Seiji Shimon. Shimon oli alun perin palkkasoturi, jonka ryhmä jäi Afrikassa afrikanvillikoirien piirittämäksi. Shimon oli ainut selviytyjä, ja hän tappoi suurimman osan villikoirista paljain käsin, paitsi niitä johtavan Saharan, jonka hän pakotti lemmikikseen. Sahara oppi hyvin paljon eri taitoja: hän matkusti isäntänsä avoauton kyydissä, laskeutui lentokoneesta laskuvarjolla, käytti taisteluissa pitkillä metallikynsillä varustettuja hanskoja sekä isäntänsä rakentamassa salaisessa laboratoriossa osasi käyttää kaikenlaisia vipuja ja seurasi tapahtumia valvontakameroista.

Shimon järjesti koirataisteluturnauksen, jonka varjolla hän aikoi varastaa osallistujien koirat. Koirat vietiin laboratorioon, jossa Yamato yritti vapauttaa heidät. Sahara huijasi Yamatoa astumaan isäntänsä virittämiin ansoihin, joihin lukeutui esimerkiksi lähestyvä piikkiseinä, piraijoita täynnä oleva allas ja huone, jossa oli kolme puumaa. Varastetut koirat vapautettiin sillä välin kun Yamato suoritti ansarataa. Yamaton selvittyä ansoista Sahara hyökkäsi hänen kimppuun, mutta vapautettu Seiran-taistelukoira tuli Yamaton apuun. Seiran oli taisteleva narttu, moninkertainen yokozuna ja Yamaton Musashi-ystävän äiti. Sahara haki metallikynsiset hanskansa apuun ja iski Seirania päähän niillä. Yksi hanska jäi kiinni Seiranin kalloon, ja narttu kuoli seisaalteen. Yamato onnistui irrottamaan toisen hanskan Saharan tassusta ja viilteli sillä pahasti Saharaa, jolloin Sahara lähti karkuun.

Sahara kaivautui onkaloon, jossa odotti valtava kuristajakäärme. Käärme on aluksi Saharan puolella ja ottaa Yamaton kuristusotteeseen, mutta Yamato pelastuu, kun hänen ystävänsä Musashi tulee apuun. Sahara ja Yamato jatkavat veristä kamppailua. Yhtäkkiä käärme ottaakin Saharan uhrikseen ja nielee hänet elävältä. Yamato ja Musashi poistuvat onkalosta, luullen Saharan kuolleen. Mutta hieman myöhemmin mahahappojen syövyttämä Sahara repii itsensä ulos käärmeen mahasta. Yamato käyttää useaa taistelutekniikkaansa pahasti syöpyneeseen Saharaan. Sahara kuolee viimein, kun Yamato pyörittää häntä ilmassa pidellen hänen takajalasta kiinni. Liikkeen aiheuttamien g-voimien takia veri pakkautuu Saharan päähän, kunnes Saharan silmät räjähtävät hänen päästään.

Tetsukimen

Tetsukimen oli tosakoira, jonka pelottavuutta korostettiin piikikkäällä naamiolla, jossa oli leijonamainen harjas. Naamio otettiin koiralta pois juuri ennen otteluiden alkua, jolloin koiran pullottava otsa paljastui. Otsanahan alle oli piilotettu kova timantti, jota Tetsukimen käytti hyväkseen puskiessaan muita koiria. Tällaiset apuvälineet olivat koirataisteluissa kiellettyjä. Tetsukimenin omistaja käytti erilaisia huijauskeinoja myös kahden muun koiransa kanssa, jotka olivat Tetsukimenin veljiä. Yamato onnistui voittamaan Tetsukimenin revittyään hänen otsan auki tässä ottelussa keksimällään Jet Screw -iskulla, jolloin timantti lensi irti ja kopsahti yleisössä seisoneen miehen päähän.

Bayern

Tämä saksanpaimenkoira edusti Saksaa koirataisteluiden maailmanmestaruusturnauksessa. Bayernin omisti poika nimeltä Wohlen, joka oli uusnatsi. Wohlen pukeutui natsiunivormuun ja oli myös polttomerkinnyt koiransa rintaan suuren hakaristin. Hän ohjasi koiraansa ruoskalla.

Bayern voitti maailmanmestaruusturnauksen ensimmäisen ottelun Yhdysvaltoja edustanutta Grease-mastiffia vastaan. Ottelu oli täysin yksipuolinen, sillä Grease ei pysynyt Bayernin salamannopeiden liikkeiden perässä, ja lopuksi Bayern viskasi Greasen areenan keskellä olevaan vesialtaaseen, johon mastiffi melkein hukkui. Bayernin seuraava ottelu oli Yamatoa vastaan, ja hän oli pitkän aikaa selkeästi voitolla, kunnes Toshio Tachibana sabotoi ottelua heilauttamalla vyötä yleisön joukossa, mistä syntyi samanlainen ääni kuin Wohlenin ruoskasta. Bayern hämmentyi tästä, jolloin Yamato pääsi iskemään häntä. Yamato päätti ottelun Boomerang Sappoulla.

Mustang

Mustang osallistui myös maailmanmestaruusturnaukseen, edustaen Kanadaa. Koiran ulkonäössä ja tekniikoissa ei sinänsä ollut mitään erikoista, paitsi että hänen rotunsa saattaa ihmetyttää, sillä hän oli labradorinnoutaja - rotu, joka on tunnettu lauhkeudestaan!

Noutajat ovat myös hyviä uimareita, ja taistellessaan Yamatoa vastaan Mustang tarttui Yamaton takajalasta ja sukelsi areenan vesialtaaseen. Yamato yritti vimmatusti purra Mustangia, mutta tämä ei päästänyt irti otettaan. Kun Yamato oli menettämässä tajuaan, Mustang vaihtoi otettaan ja tarttui Yamaton kurkusta, sukeltaen yhä syvemmälle. Yamato vaikutti hukkuneen, ja Mustang palasi pinnalle haukkomaan henkeä. Silloin Yamato avasikin silmänsä ja Jet Screw -iskun propelloimana syöksyi vesialtaasta, minkä jälkeen hän käytti Neck Rolling -iskua Mustangin kaulaan. Iskun heikentämä Mustang tipahti altaaseen, ja Yamato julistettiin voittajaksi.

sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Yamato: Takahashin uran merkkipaalu

 Juttu on alunperin julkaistu Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n Tähdenlento-lehdessä nro 17.

Suomessa Shiroi Senshi Yamato on yhä varsin tuntematon, mutta Japanissa asia on kuitenkin toisin. Sarjan teko kesti 14 vuotta, ja ilman sen raivaamaa tietä koiramangoille Takahashi tuskin olisi koskaan alkanut luomaan Hopeanuolta. Yamato todisti, että taistelevista koirista kertovalle sarjalle olisi kysyntää.

Takahashin virallisen, nyt jo poistetun nettisivun (www.gin-ga.net) mukaan Yamato-hahmon esikuvana oli hänen lapsuuden koira Kuro. Takahashi on kertonut Kurosta muun muassa kirjoissa Minun Weedini ja Meteor Gin. Kuro oli sekarotuinen uros, joka nuorena oli hyvää kaveria naapurikylän karhukoirana toimivan punaisen akitan, Pochin, kanssa. Koirat tulivat loistavasti toimeen, kunnes Kuro alkoi aikuistua, ja uroksille tuli riitaa nartusta. Tämän jälkeen koirat taistelivat kerta toisensa jälkeen, ja kokeneempi Pochi voitti aina, kunnes muutaman vuoden jälkeen aikuistunut Kuro viimein pääsi vanhentuneen Pochin niskan päälle.

Yoshihiro Takahashi ja Kuro
Nuori Takahashi oli hyvin vaikuttunut koirien tahtojen taistosta. Kumpikin koira puolusti kunniaansa antamatta tuumaakaan periksi. Tästä syntyi Takahashin arvostus taistelevia koiria kohtaan. Kurosta, joka aloitti altavastaajana ja joka viimein pystyi päihittämään kilpailijansa, tuli Yamaton esikuva. Sen sijaan vahva, punainen karhukoira Pochi oli innoittajana Hopeanuolen Rikille.

Yoshihiro Takahashin nimi oli vielä melko tuntematon ennen Yamatoa. Takahashin mangaura alkoi Tokiossa vuonna 1971 mangaka Hiroshi Motomiyan assistenttina. Vuoden kuluttua hänelle ehdotettiin oman sarjan aloittamista kuukausittaiseen lehteen.

Takahashin ensimmäinen oma manga oli Shitamachi Benkei, joka oli lyhyt humoristinen tarina koulupojista. Manga asetettiin ehdolle Tezuka-palkinnon saajaksi. Tezuka-palkinto annetaan erityisen lupaaville, pojille suunnatuille mangoille. Shitamachi Benkei ei tässä pärjännyt, mutta heti seuraavana vuonna 1972 ilmestyi lyhyttarina Ore no Alps, joka sai Tezuka-kunniamaininnan, eli tarkemmin 500 000 jeniä, todistuksen voitosta sekä muistolaatan. Tarinassa esiintyi myös koira, joka oli kenties menestyksen avain.

Vuonna 1973 Takahashi aloitti ensimmäisen jatkuvan sarjansa, Abare, Jirou!:n, jota hän kuitenkin teki taiteilijanimellä Jun Takamiya. Myös seuraava tarina, BOXER, julkaistiin Takamiyan nimellä. Suursuosio antoi vielä odottaa itseään, ja Takahashi epäili taiteilijanimessään olevan jotain vikaa. Vuoden 1974 Genkotsu Boyn hän julkaisi nimellä Gō Yūki. Näiden kokeilujen jälkeen hän palasi käyttämään omaa nimeään.

Vuonna 1976 Takahashi aloitti pesäpallomangan Akutare Giants. Sarja perustui löyhästi tokiolaiseen Yumiuri Giants -joukkueeseen, joka on Japanin vanhin ja menestynein pesäpallojoukkue. Sarjaa julkaistiin viikottain Weekly Shōnen Jumpissa, mutta suosio oli aluksi yhä hiljaista, kunnes Takahashille ehdotettiin juonenkäännettä, jossa entinen kilpailija laitettaisiin päähenkilöiden joukkueeseen. Tämän jälkeen sarja oli tarpeeksi suosittu, jotta se saattoi jatkua peräti 22 pokkarin verran.

Silti jotain yhä puuttui. Suunnilleen samoihin aikoihin Akutare Giantsin alettua Takahashi sai inspiraation aloittaa taistelukoirista kertova manga. Tämä oli tietenkin Shiroi Senshi Yamato. Akutare Giantsin teko kesti neljä vuotta, ja tuon ajan Takahashi teki samaan aikaan sisukkaasti myös Yamatoa, vaikka häntä kehotettiin valitsemaan jompikumpi, johon keskittyä. Yamatolle oli selvästi kiinnostuneita lukijoita, ja koira-aihe alkoi muodostua Takahashin vahvuudeksi. Yamaton teon aikana Takahashi teki useita lyhyempiä tarinoita ja sarjoja, joissa oli koiria merkittävissä rooleissa.

Luettuaan sanomalehdestä vuorille hylätyistä metsästyskoirista Takahashi sai idean Hopeanuolesta, ja aloitti sen julkaisun vuonna 1983. Hopeanuolta julkaistiin kerran viikossa, ja Yamaton julkaisutahti pysyi yhä samana, eli kerran kuukaudessa. Hopeanuoli ei aluksi ollut kovinkaan suosittu, kunnes Takahashi keksi laittaa koirat puhumaan toisilleen. Tämän jälkeen sarjan suosio lähti huimaan nousuun ja siitä tehtiin anime. Sarja sai jopa parhaan pojille suunnatun mangan palkinnon. Silti Hopeanuolen suosio laski nopeasti Akakabuto-saagan päätyttyä. Susisaaga ei enää kiinnostanut lukijoita tarpeeksi, ja armottomasta karsinnastaan tunnettu Shōnen Jump pudotti sarjan pois valikoimastaan. Yamato kuitenkin sai jäädä, aina vuoteen 1989 asti.

Yamato pääsi monta kertaa Gekkan Shōnen Jumpin kanteen. Tässä kollaasissa on isoimpia kansipaikkoja. Näiden lisäksi Yamato oli lukuisissa muissa kansissa pikkukuvana.

Meillä Suomessa Hopeanuoli on ollut tasaisen suosion kohde, mutta Japanissa mangan suosio oli ailahtelevaa. Yamatolla oli tasaisemmin uskollisia lukijoita, mikä on vielä merkittävämpi suoritus siihen nähden, etteivät koirat puhuneet sarjassa ollenkaan. Hopeanuolesta tehdyn animen sekä myöhempien jatko-osien ansiosta Ginga-sarjoista on kuitenkin muodostunut Takahashin tunnetuimpia töitä.

Yamaton aikana Takahashi kehitti hänen tavaramerkikseen muodostuneen tyylin piirtää lihaksikkaita koiria. Yamaton ensimmäisten pokkareiden jälki on hyvin alkeellista ja hapuilevaa, mutta pitkän sarjan aikana Takahashin tyyli kehittyi huimasti. Sarjan loppupuolen jälki on rakastamaamme Takahashia parhaimmillaan. Hopeanuoli olisi näyttänyt varmasti hyvin erilaiselta, jos Takahashilla ei olisi ollut ensin Yamatoa “harjoituskappaleenaan”.

Myös Taistelukoira Zero olisi varmasti jäänyt tekemättä ilman Yamaton menestystä. Zerossa Takahashi halusi luoda astetta realistisempia taistelukoiratarinoita kuin mitä Yamatossa oli julkaistu. Ennen Yamatoa Takahashin menestynein teos oli kertonut pesäpallosta. Onneksi Yamato tuli ja näytti Takahashille suunnan kohti koiramangojen maailmaa!

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Miksi Yamato pitää suomentaa?

 Nyt olen täpinöissäni! Nääs Suomen Hopeanuoli-fanit ry julkaisi muutama päivä sitten tämän adressin, jossa pyydetään kustantajia suomentamaan Yoshihiro Takahashin Shiroi Senshi Yamato.

Sarjaa on ruinattu Sangatsu Mangalta/Punaiselta Jättiläiseltä vaikka kuinka kauan, mutta kustantajia on pelottanut sarjan ikä (1978-1989) ja pituus (26 pokkaria). Nämä ovat täysin ymmärrettäviä syitä olla varuillaan. Toivonkipinää syntyi, kun Sangatsun/Punkun keulakuva Antti Valkama vihjaili, että kiinnostusta sarjan julkaisuun voisi olla mikäli fanit tekisivät nimilistan ja siihen kertyisi tarpeeksi nimiä (he eivät antaneet konkreettista numeroa mikä riittäisi heille todisteeksi). Sangatsu on selkeästi seurannut adressin etenemistä tiiviisti, sillä he ovat tykkäilleet ja jakaneet siitä kertovia postauksia somessa. Olen kiitollinen tästä!

Saa nähdä paljonko nimiä saadaan kerättyä. Ensimmäisenä päivänä niitä tuli yli 150! Sen jälkeen tahti selvästi hidastui, mutta nyt ollaan ylitetty jo 200. Olin itse henkisesti valmistautunut tämän olevan monen kuukauden projekti, joka ei välttämättä loppuisi virallisesti koskaan. Ei ennen kuin sarja olisi viimein suomennettu, menisi nimien keräämiseen sitten vaikka kymmenen vuotta... 



MIKSI sitten odotan ja vaadin tätä sarjaa niin paljon? Nyt tulee pieni historiatuokio!

Yamato oli Yoshihiro Takahashin ensimmäinen pitkä koirasarja. Ja yksi ensimmäisistä hänen menestyssarjoistaan ylipäänsä. Yamatoa ennen Takahashin menestynein sarja kertoi pesäpallosta. En usko tämän aiheen kiinnostavan kovinkaan monia suomalaisia lukijoita. Mikäli Yamato ei olisi ollut suosittu, olisi Takahashi todennäköisesti luovuttanut koira-aiheen parissa, eikä Hopeanuolta olisi KOSKAAN tehty. Saati sitten hänen muitakaan koirasarjoja, Taistelukoira Zeroa, Gamua, Fangia, Lassieta... Me Hopeanuoli-fanit olemme tälle sarjalle äärettömästi velkaa, ja on suorastaan meidän velvollisuus tehdä kaikkemme saadaksemme tämä sarja Suomeen ja ylipäänsä enemmän tunnetuksi.

Onneksi Yamato selkeästi oli Japanissa tasaisen suosittu, sillä se sai jatkua peräti 11 vuoden ajan Gekkan Shonen Jump -lehdessä. Shonen Jumpin eri sisarlehdissä on erittäin kovaa kilpailua ja epäsuositut sarjat tiputetaan pois armotta. Yamaton sinnittely mukana noin kauan on todiste sen laadusta.

Takahashi aloitti piirtämään Hopeanuolta samaan aikaan Yamaton kanssa ja nämä sarjat ilmestyivät pitkän aikaa yhtäaikaisesti, Yamatosta tuli luku kerran kuussa ja Hopeanuolesta kerran viikossa. Hopeanuolen susisaaga ei miellyttänyt lukijoita, jolloin Hopeanuoli tiputettiin pois Shonen Jumpin valikoimasta - mutta Yamato sai jatkaa tämänkin jälkeen. Ilman Yamatoa Hopeanuoli olisi varmasti näyttänyt hyvin erilaiselta, sillä Yamaton avulla Takahashi hioi piirtotyylinsä piirtää koiria ja toimintaa. Sarjoissa on myös hyvin samankaltaisia juonikuvioita ja hahmoja, näistä olenkin aiemmin kertonut tässä postauksessa. Mikäli jokin juonikuvio otettiin hyvin vastaan Yamatossa, saattoi Takahashi käyttää sitä myöhemmin muissakin sarjoissa, kuten Hopeanuolessa. Yamato oli monessa mielessä Takahashille erittäin tärkeä harjoituskappale.

Yamato on hyvin kiinnostava tapaus taiteeltaan, sillä sarjan pituuden vuoksi siitä pääsee helposti näkemään Takahashin taitojen kehityksen. Ihan alussa Yamaton koirat näyttävät hassuilta pörröpalloilta, joilla jalat taittuvat miten sattuu, ja loppua kohden tyyli muistuttaa yhä enemmän meille tuttua, ikonista Ginga-tyyliä. Mikäli Yamato joskus suomennetaan, toivon, että lukijat suhtautuvat näiden alkupään pokkarien taiteeseen huvittuneella lämmöllä pettymyksen sijaan - tämä on ollut välttämätön välivaihe Takahashin taideuralla. Jokaisen on aloitettava jostain. Ja odottakaa vaan niitä myöhempiä pokkareita, joissa taide on Takahashia parhaimmillaan!

Yamaton matka rumasta ankanpoikasesta uljaaksi soturiksi!

Yamato on täynnä jännittävää ja usein erittäin korkealentoista toimintaa. Juonenkäänteet ovat monesti suoraan sanottuna pöljiä! Millaisilta vihollisilta kuulostavat jättikokoinen liito-orava, piikikkäillä metallihanskoilla taisteleva afrikanvillikoira, tai Japanin luolissa elävät gorillat? Koirat osaavat vaikka millaisia erikoisiskuja, jotka uhmaavat kaikkia fysiikan ja luonnon lakeja. Yamato on niin kova hurtta, että hän pystyy peittoamaan jopa valkohain vedessä! Taistelut ovat mielikuvituksellisia ja niitä on todella viihdyttävää seurata, olivat ne miten epärealistisia tahansa, tai ehkä juuri sen vuoksi. Onhan Ginga-sarjoissakin ollut vaikka mitä hölmöä ja epäuskottavaa - oli kyse sitten maagisista susista, "lentävä sirkkeli" -erikoisiskuista, huivin avulla taistelevasta ninjakoirasta tai viiden tonnin painoisesta jättikarhusta - joten ei tälläisten asioiden pitäisi Yamatossakaan haitata.

Sarja on häpeämätöntä toimintamäiskettä, mutta siinä on niin paljon SYDÄNTÄ mukana, ettei höpsöys ollenkaan haittaa. Kaikessa hapuilussaan ja hassuudessaan Yamatossa on vaan yksinkertaisesti sitä... sitä jotain. Kyllähän te tiedätte mitä tarkoitan. Je ne sais quoi. Kun teos on tehty nuoruuden innolla, tunteiden palolla, intohimolla ja ilman turhan häpeän hiventäkään, lukija kyllä huomaa sen. Yamato ei ole mestariteos, se on aivan liian epätasainen siihen - mutta sen avulla Takahashi pystyi luomaan mestariteoksensa Hopeanuolen. Yamato ei ole pelkästään tarina söpöstä pienestä karvaturrista, josta kasvaa koirataisteluiden lihaskimppu, vaan myös tarina Takahashin urasta taiteilijana.

Nyt tai ei koskaan, nimiä adressiin! Tämä on todennäköisesti meidän paras ja kenties viimeinen mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Allekirjoituksen aikana nimensä voi myös piilottaa, jottei se näkyisi julkisesti, mutta lasketaan silti mukaan.

Tässä myös pieni banneri, jota voi halutessaan käyttää blogissaan tai kotisivullaan. Adressin jakaminen on erittäin toivottua.

torstai 14. heinäkuuta 2022

Yamato Gingan esikuvana

 Tämä juttu julkaistiin alunperin Suomen Hopeanuoli-fanit ry:n jäsenlehdessä nro 12. Seuraavan numeron (nro 17) teemana sattuu muuten olemaan Shiroi Senshi Yamato!

Ennen Hopeanuolta Yoshihiro Takahashi oli jo luonut pitkän 26 pokkarin mittaisen koirasarjan nimeltä Shiroi Senshi Yamato. Sarjaa ei ole vielä suomennettu. Yamatoa julkaistiin Gekkan Shounen Jump -lehdessä vuosina 1978-1989. Hopeanuoli (eli Ginga Nagareboshi Gin) ilmestyi vuosina 1983-1987, eli Takahashi piirsi näitä kahta sarjaa usean vuoden ajan samanaikaisesti. SSY kertoo Yamato-akitasta, josta koulitaan koirataisteluiden mestaria. SSY:n ja Gingan välillä on paljon yhtäläisyyksiä, hyvin samankaltaisia juonikuvioita ja kierrätettyjä elementtejä.

SSY:ssä on hyvin paljon Gohee Takedaa muistuttava vanha karhunmetsästäjä Juuzaburou. Goheen tavoin hänet tunnetaan ankarasta koirankoulutuksesta. Kymmenen vuotta ennen Yamaton isän, Fubukin, syntymistä Juuzaburou oli retkeilemässä koiransa Fujin ja lapsenlapsensa kanssa, kun suuri karhu hyökkäsi heidän kimppuunsa. Karhu iski Juuzaburouta kasvoihin, jolloin mies menetti vasemman silmänsä ja sai näyttävät arvet kasvoihinsa. Karhu tappoi Juuzaburoun lapsenlapsen ja Fujin. Juuzaburou vannoi kaatavansa karhun vielä, eikä antanut edes vakavan sairauden tulla pakkomielteensä tielle.

SSY:n Juuzaburou ja Fubuki, sekä Gingan Gohee ja Riki

Yamaton isä Fubuki oli alun perin karhu- ja taistelukoira, joka myöhemmin villiintyi ja päätyi villikoiralauman johtajaksi. Kymmenen vuotta karhuhyökkäyksen jälkeen Juuzaburou päätti kouluttaa uuden karhukoiran. Ouun vuorille pieneen kylään oli syntynyt sopiva pentue. Hän valitsi pentueesta Fubukin, koska Fubuki oli ainut pentu, joka ei ulissut hännästä nostaessa. Fubukin rankka koulutus kesti vuoden, jonka aikana sitä opetettiin muun muassa noutamaan veteen pudonneita saaliita. Tehtävää vaikeutettiin kiinnittämällä saaliisiin painoja. Fubuki ei aluksi osannut pidättää hengitystään ja Juuzaburou töni sen takaisin veteen ja löi sitä, jos se yritti palata takaisin ilman saalista. Kovan koulutuksen nuoruudessaan läpikäynyt Fubuki muistuttaa paljon Giniä, mutta myöhemmin mystisenä villikoirien johtajana se alkaa muistuttaa enemmän Rikiä.

Kun Juuzaburoun lapsenlapsen tappanut karhu tulee jälleen terrorisoimaan kylää, Juuzaburou ja Fubuki lähtevät kaatamaan sitä. Mukaan lähti myös muita metsästäjiä, joista yhdellä oli tosa nimeltä Raiden. Ennen jahdin alkua nuori metsästäjä naureskelee Juuzaburoun vanhalle Murata-kiväärille. Metsästäjän koira Raiden oli alusta lähtien syönyt pelottomasti karhunlihaa, eikä se osannut varoa karhuja. Jahdin aikana Fubuki ja Raiden ajavat karhun jyrkänteelle, jossa Raiden käy suoraan karhun jalan kimppuun ja kuolee yhdestä iskusta. Raidenin tarina on lähes identtinen Rikioun, Goheen entisen koiran kanssa. Myös Rikiou oli sekarotuinen tosa, joka söi pennusta alkaen karhunlihaa, ei pelännyt mitään ja lopulta kuoli yhdestä iskusta. Jyrkänteellä ollutta karhua ammuttiin ja Fubuki tönäisi sen ja itsensä reunalta alas. Kaksikko tippui virtaukseen, jossa karhu lävistyi puunoksaan ja kuoli. Sairauden heikentämä Juuzaburou hyppäsi koiransa perään, mutta kuoli virtaukseen.

Tämän jälkeen Fubukilla oli hetken toinen omistaja, joka käytti sitä taistelukoirana. Fubukista tuli koirataisteluiden mestari, yokozuna. Väärinkäsityksen vuoksi Fubuki kuitenkin päätyi villikoiraksi ja suuren lauman johtajaksi. Fubuki sai pentuja, joiden joukkoon kuului Yamato. Villikoirat alkoivat varastaa ihmisten kanoja ja sikoja, minkä vuoksi ne päätettiin hävittää. Fubukia ammuttiin päähän sen pennun silmien edessä. 

Pienen Yamato-pennun adoptoi nuori Ryou Fujiwara. Pentu pelasti Ryoun kiusaajiltaan ja rökitti kiusaajien ison koiran. Tämän innostamana Ryou alkoi koulia Yamatosta taistelukoiraa ja nimesi pennun kuuluisan taistelulaivan mukaan. Huhu maineikkaan Fubukin pennusta kiiri ympäri Japania. Isänsä lailla Yamato on vitivalkoinen ja sillä on tähtikuvio otsassaan. Luonteeltaan se on sitkeä, rohkea ja oikeudenmukainen.

SSY antaa akitoista mielikuvan vahvana rotuna, joka on loistava karhu- ja taistelukoira. Yamaton nimeäminen taistelulaivan mukaan vahvistaa ylpeyden tunnetta japanilaisuutta kohtaan. SSY:n rotukirjo on laaja ja mukaan mahtuu länsimaisia rotuja, mutta paljon ruutuaikaa annetaan akitoille, tosille, kishuille sekä myös harvinaisemmille shikokuille. Jopa japaninsusi ja sahalininhusky esiintyvät sarjassa.

Eräs juonikuvio SSY:ssä muistuttaa igojen ja kogien sotaa. White Wolf -kishun johtama valkoisten villikoirien lauma sotii Black Satan -dobermannin johtamia mustia koiria vastaan. Mustat pahat koirat varastivat karjaa kyläläisiltä. Ryoun ja Yamaton avulla mustat koirat saadaan tuhottua ja ihmiset jättävät valkoiset koirat rauhaan. Tämän jälkeen White Wolf auttaa Yamatoa useaan kertaan.

Moni hahmo näyttää erehdyttävän paljon Hopeanuolen hahmoilta. Jo mainittu Juuzaburou voisi olla Gohee Takedan kadonnut veli. Komea Tsurugi, joka osaa peittää taisteluareenan tomulla, on hyvin Rikin kaltainen. Sarjassa vilahtaa pikaisesti saksanpaimenkoira John, joka ulkoisestikin muistuttaa sitä kuuluisampaa Johnia. Londo on kuin ilmetty Ben, lukuunottamatta valkoista rintapilkkua. Wilsonia muistuttava Habu-collie luovuttaa villikoiralauman johtajuuden Fubukille. Kuten Gingassa, myös SSY:stä löytyy koiria, joilla on pelottavat nyljetyt kuonot.

Koska kyseessä on koirataistelumanga, on mukana mitä mielikuvituksellisempia erikoisiskuja. Hyvin yleinen tekniikka SSY:ssa on Kaiten Jigoku, jossa koira ottaa leuoillaan kiinni vastustajasta ja tekee nopeaa pyörivää liikettä. Tämä isku on yleinen myös Gingassa, nimellä Neji Ki tai Spin Attack. Yamaton kadoksissa ollut veli osaa Neck Rolling -iskun, jossa koira puree toista kaulaan ja pyörii sen ympäri, lopulta katkaisten kaulan. Hyvin samanlainen isku on Weed-sarjan Yukimuran isku Neck the Killing. Hauskana sattumana myös Yukimura on Weedin kauan kadoksissa ollut veli. Kaikista selkein yhdistävä erikoisisku sarjojen välillä on Yamaton ja Fubukin Boomerang Sappou, joka on täysin samanlainen kuin Rikin, Ginin ja muiden karhukoirasuvun jäsenten Zetsu Tenrou Battouga.

SSY:n Boomerang Sappou ja Gingan Zetsu Tenrou Battouga

SSY:n Neck Rolling ja Gingan Neck the Killing


Mikään ei mielestäni estäisi sitä, että SSY ja Ginga sijoittuisivat samaan maailmaan. En tiedä onko Takahashi koskaan kommentoinut asiaa. Mikäli tarinat ovat samaa maata, kenties Ryou Fujiwara ja Daisuke Fujiwara, sekä Juuzaburou ja Gohee Takeda ovat jotain sukua toisilleen. Tai kenties White Wolf on Akamen tai Yamato Ginin etäinen sukulainen. Tällaisten faniteorioiden ja crossoverien luomista varten SSY:n kauan toivottu suomennos olisi mahtava juttu!